Mutta

yllättävästi ruuvi kääntyy vielä kerran, - viimeisen kerran.

Tuona

löytöretkien kautena jokainen kansa valvoi kateellisena kuin kauppias ainakin, että jokaisen retken tulokset pysyivät salaisina.

Ruuvi

kiertyi yhä syvemmälle.

Mutta kuinka

- ja siinä piileekin salaisuus - saattoi Maghellanes etukäteen tietää, kuinka tässä käy?
Jos joku muu merenkulkija olisi nähnyt sen ennen Maghellanesia, silloin ei Maghellanes - merkillinen tilanne! - olisikaan kuuluisa löytäjä, jollaisena historia häntä kunnioittaa, vaan ainoastaan jäljittelijä, vieraan saavutuksen anastaja. Silloin Maghellanesin salmea nimitettäisiin hänen mukaansa yhtä vähäisellä syyllä kuin Amerikkaa sen miehen, Amerigo Vespuccin, mukaan, joka ei ole sitä löytänyt.

Alusta

alkaen Maghellanes ei sanonut vaatimattomasti kuten muut: toivon jossakin löytäväni pason, kulkutien. Vaan hän sanoi järkkymättömän varmasti: löydän pason. Sillä minä, minä yksin tiedän, että Atlantin ja Tyynen valtameren välillä on salmi.

Hämmästyttävän

uutta Maghellanesin ehdotuksessa ei ole ehdotus itse, vaan se tavaton varmuus, jolla hän esitti väitteensä mahdollisesta läntisestä meritiestä Intiaan. Stefan Zweig: Maghellanes Historian rohkein purjehdus

Idiootti

"Jos otetaan vastaan, on se hyvä, jos ei, kenties sekin on oikein hyvä."